Kirjoittaja Aihe: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen  (Luettu 19986 kertaa)

Juise

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 2
Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« : 07.07.2016-19:47 »
Ajatuksena olisi noin 2.5m pitkä matala kiuas, jossa tulipesä toisessa päässä ja pakoputki toisessapäässä.

Syy erityiseen muotoon on tilojen optimointi ja pieni esteettinen pakkomielle :D

Teoriana että tulipesä olisi saunan ovensuussa kiukaan päässä, vasemmassa kyljessä pitkää sivua ja siitä lähtisi tuo noin 2m putki, jonka päällä kokomatkalla olisi kiviä. Savuhormiliitos siis tuolla toisessa päässä kiuasta.

Korkeudeksi koko systeemille joku noin 70cm, jolloin se olisi hyvin lähellä koko saunan kokoista alalauteen pintaa.

Onko joku perehtynyt tarkemmin millaisia määräyksiä (normaalien rakennusmääräysten ja suojaetäisyyksien lisäksi) omavalmisteisiin kiukaisiin liittyy? Ja lähdetäänkö liikkeelle kysymällä kunnan palohenkilöiltä.

Onko tiedossa pajoja jotka tekevät kiukaita tilauksesta (jos siis tarvitaan jotain referenssejä että saa hyväksytyksi)

Tokihan kuka tahansa voi omaan saunaansa tuupata mitävaan missä polttaa puut, mutta ajattelin lähinnä siltäkannalta että jos jotain sattuisi, niin vakuutus ei pese käsiään (jos vaikka satun myymään torpan joskus)
« Viimeksi muokattu: 08.07.2016-06:39 kirjoittanut Juise »

jiihuima

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 144
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #1 : 08.07.2016-00:07 »
Harmittavan vähän mulla tähän mitään faktaa on, mutta liittyy aiheeseen kuitenkin. Meillä on mökillä oman kylän ammattikoululla teetetty kiuas. Siihen liittyy mukava tarina: kiukaan teetti aikanaan setäni, antoi sen kuitenkin meille, kun se oli hänen mielestään kauhea puusyöppö. Se nielee miehekkäitä puolen metrin klapeja ja on muuten hyvät löylyt. Se on kuitenkin ajalta ennen euvostoliittoa ja direktiivejä, ettei tästä nyt mitään apua ollut..
Arimax 35, Termovar 32 latauspaketti savukaasuanturilla, Jäspin sähköovali 2.4 ite hitsatuilla kattilayhteillä, 2 käyttövesikierukkaa, Metro 300L lämminvesivaraaja. Aurinkolämpöä 8m² tasokeräimillä ja lämmönvaihtimella. Rintamamiestalo ~150m². Puuta vuodessa ~20p-m³ + saunapuut.

kahe

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1 200
    • Pannuhuoneen mittaukset
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #2 : 08.07.2016-10:52 »
Veli oli työllistämisen/koulutuksen hitsauskurssilla, jossa tekivät työnä kiukaan jollekin. En muista enää paremmin, mutta tekevät kuulemma pikkuprojekteja.
Finndomon 1.5 kerroksinen rv. 2004, p-a 162 m2, kuutiot 500, vesikiertoinen lattialämmitys, AIT 8kW mlp ja 182m reikä.
EX: Attack DPX35L Lambda, Oventrop latausyksikkö + 2400l varaaja + Ouman-EH800b ulko+sisäantureilla. Kulutus n. 5t.

IlleX

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 8
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #3 : 08.07.2016-11:36 »
Mulla on paikallisessa ammattikoulussa hitsattu kiuas. Tekivät mielellään ja edukkaasti ku menin piirustusten kanssa käymään. Eipä tuosta ainakaan nuohooja oo mitää sanonu vastaan...

Pähkäilijä

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2 516
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #4 : 08.07.2016-13:27 »
Pähkäilin joskus mimmone kiuas ois näppärä, tollei käänteispalo ylöspäin taitaa kuumentaa kivet/lieden turhankin kuumaksi jos liekki yltää ylös asti.

Ei oo kellään tullu viel teetätettyä  ;D
http://www.puulammitys.info/index.php?topic=72.msg200;topicseen#msg200
seuranta

Akvaterm 3000 rintsikka - 140 m2 - 2003 Arimax 240 - Automix 10 - 25.4.2017  Stropuva S40 - 13.6 jälkeen sarjassa Rapla metallin 1100 litrainen varaaja.  Paisarit 200 + 300 litraa ja 6.8 m2 aurinkoseinää.

jolla

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 873
    • charts
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #5 : 09.07.2016-11:52 »
minä tein itte, määräyksistä ei tietoa, paitsi rakennusmääräykset, etäisyydet ym tietenkin
eikä maksa paljon
http://personal.inet.fi/cool/jolla/kuvia/IMG_0143.JPG
http://personal.inet.fi/cool/jolla/kuvia/IMG_0855.JPG
Lämpimänä 152m² + lämpökeskus 36m², kanava 30m, Hogfors vuodelta -66, Akva 4000, Ouman EH-80, 32 kpl 270W pv-panelia 13° etelään kiinteästi
seurantaa http://www.puulammitys.info/index.php?topic=457.0

Tuappi

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 7
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #6 : 04.11.2016-23:19 »
Itsellä oli iki-kiukaan itsetehty kopio ja alkoi mietityttää miksi tuliputki hehkuu punaisena ja hormiin menee turhan kuumaa kaasua. Suunnittelin tulipesän päällä olevaa käyrästöä uusiksi, kun törmäsin entisen 1-kierroksen tuliputken sijaan 3 kierroksen putkeen. Selvisi että putki oli uudesta Kivi-IKI-kiukaasta. Sain putken sopuhintaan ja jotta sain sen omaan kiukaaseen, piti ympäröivää verkkoa korottaa 40cm. Samalla kivitila kasvoi 340 kilosta 420 kiloon ja vielä pitää lisätä 20-40 kiloa kiviä.

Hieman epäröin että nyt vasta puuta kuluu, kun kivimäärä kasvoi niin kovasti. Mutta väärin arvasin. Nyt sauna lämpiää löylykuntoon yhdellä pesällisellä entisen kolmen sijaan. Ja jos polttaa kaksi pesällistä, on saunassa jopa liian kuuma. En muista milloin tässä saunassa olisi edes koivulla lämmittäessä saanut lauteet polttamaan takapuolta - nyt se onnistui jopa lämpöarvoltaan huonolla poppelilla lämmittäen.

Parasta muutoksessa oli puumäärän väheneminen ja toiseksi parasta hormin ylikuumenemisen välttäminen. Plussana saunassa saa nyt älyttömän hyvät löylyt kun kivimassaa on paljon niin miedomminkin lämmitetystä kiukaasta irtoaa löylyä eikä se ns. kyykisty.

Viranomaismääräyksistä omatekemän kiukaan suhteen en tiedä mutta eiköhän yleisimmin saunapalot johdu joko kiukaalle pudonneista pyykeistä, kiukaalle unohdetuista saaveista tms. tai hormipalosta. Harvemmin taitaa syttyä kiukaan lähellä olevat rakenteet. Hormipalo on yleinen ja siksi mielestäni on hyvä jos savukaasuista otetaan lämpö mieluummin saunaan kuin tungetaan se harakoille.

Muoks. Lisäsin pari kuvaa. Itsellenikin on ollut ääretön apu netistä löytyneistä projektikuvista niin pitää jakaa hyvää eteenpäin. Tuossa alemmassa on korotusosa paikoillaan ja kun helposti ei paikkakunnalta löytynyt samankokoista verkkoa kuin vanha, jouduin laittamaan tiheämpää. Ja osa kivistä on punertavaa koska Viipurissa käydessä huomasin edullisia kiuaskiviä ja nappasin neljä laatikkoa mukaan, mutta tarkistin vain eka laatikosta minkälaisia ovat. Ekat oli mustaa ja muut jotain punaista. Valtavia järkäleitä joita meni 20kg laatikkoon joku 6-7 kappaletta. Jos nuo punaiset alkaa murentua, pitänee vaihtaa tilalle kunnon kiviä. Toistaiseksi toiminut ihan ok.
Kiukaan päälle mahtuu vielä 30-40kg kiviä ja tarkoitus onkin maksimoida nautinto ja laittaa siihen vielä vähän lisää. Alhaalta nouseva lämpö lämmittää nuo pintakivetkin samalla vaivalla ja pysyypähän sauna pitempään lämpimänä tulen sammuttua sitten.

Kuivuu muuten sauna ja pesutilat hienosti eikä tarvi lähtiessä enää laittaa pesällistä kuivattamista varten. Aamulla saunassa on yleensä 30 astetta vielä lämpöä -  vaikka ovi pesutiloihin on auki.

Kuvissa näkyy myös erittäin rumat "tilapäiset" ilmanvaihtoputket. Pesutilojen remontti on odottanut itseään joten toteutin ilmanvaihtoon parannuksen; kiukaan päällä oli poistoräppänä hormiin ja toisessa kulmaa saunassa oli tuloilmaventtiili seinän läpi ulkoa. Käytännössä toisessa päässä lauteilla istuessa tuuli kylmää niskaan ja siitä kylmä ilma valui alas uunin suuluukulle.
Nyt tuosta seinän läpi tuleva ilma johdetaan kanavaa pitkin lauteiden alle ja sieltä kiukaan vieressä nousuputkea kiukaan päälle. Saunoessa otan tuon venttiilin kokonaan pois jolloin putkesta tulee ilmaa aika runsaasti - ja valuu suoraan kiukaaseen.
Poistoputki on vedetty kiukaan takaa yläreunasta lauteiden alle ja siellä aivan toiseen kulmaan. Kynttilän liekkimittauksissa huomaa että melkoinen huju käy putken suulla. Näin ei tarvi koneellista ilmanvaihtoa ja saunassa happi riittää + löylyt ja lämpö on samanlaista joka paikassa lauteilla.
« Viimeksi muokattu: 05.11.2016-09:40 kirjoittanut Tuappi »

kahe

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1 200
    • Pannuhuoneen mittaukset
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #7 : 05.11.2016-11:04 »
Hieno toteutus. Itselllä tuli mieleen katiskakiuas, jossa olisi useampi pienempi suora tuliputki kivien seassa alhaalta ylös, jotka sitten yhdistyvät yhteen ylhäällä irtohatussa, jonka avulla saa vaikka nuohottua putket. Kaverilla ainakin tuommoinen kamiina toimii paljun lämmittimenä tehokkaasti. Kiukaassa voisi toimia helpommin, kun ei tarvitse olla vesitiivis.
Finndomon 1.5 kerroksinen rv. 2004, p-a 162 m2, kuutiot 500, vesikiertoinen lattialämmitys, AIT 8kW mlp ja 182m reikä.
EX: Attack DPX35L Lambda, Oventrop latausyksikkö + 2400l varaaja + Ouman-EH800b ulko+sisäantureilla. Kulutus n. 5t.

Tuappi

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 7
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #8 : 05.11.2016-11:28 »
Ajatuksena olisi noin 2.5m pitkä matala kiuas, jossa tulipesä toisessa päässä ja pakoputki toisessapäässä.

Syy erityiseen muotoon on tilojen optimointi ja pieni esteettinen pakkomielle :D

Teoriana että tulipesä olisi saunan ovensuussa kiukaan päässä, vasemmassa kyljessä pitkää sivua ja siitä lähtisi tuo noin 2m putki, jonka päällä kokomatkalla olisi kiviä. Savuhormiliitos siis tuolla toisessa päässä kiuasta.

...

Tokihan kuka tahansa voi omaan saunaansa tuupata mitävaan missä polttaa puut, mutta ajattelin lähinnä siltäkannalta että jos jotain sattuisi, niin vakuutus ei pese käsiään (jos vaikka satun myymään torpan joskus)

Itse lähtisin siitä liikkeelle ettei tee mitään mikä voisi aiheuttaa tulipalon. Jos on vaara että lähirakenteet alkaa lämmetä liikaa, eliminoi sen jollain tapaa. Jos on vaarana että kiuas palaa puhki ja liekit kipinät leviää saunaan, eliminoi senkin tekemällä tarpeeksi paksusta materiaalista ja kunnolla.
Kun katsoo kaupallisten kiukaiden ohuita peltejä, ymmärtää miksi niitä kiukaita pitää uusia vähän väliä. Itsellä on tulipesä 7mm terästä ja tuliputki 4-5mm joten ei ihan heti pala puhki.

Olen ymmärtävinäni mitä haet, mutta kuva selventäisi haaveita. Kiukaasta ei varmaan saa symmetristä koska toiseen päähän tulisi tulipesä. Jos meinaat laittaa tulipesästä yhden vaikka 115mm tai 130mm putken vaakatasoon ja sen ympärille kivä, voi olla että kivet painuu nopeasti ja putki alkaa pilkistää kivien välistä - siis jos ympärillä on verkkoa. Tuollainen määrä kiviä myös painaa paljon, joten vaakasuora osuus pitäisi tukea jotenkin lattiaan.
Mites sellainen jossa kiukaan takaosa olisi pysty teräslevy ja etuosa alapuolelta 30cm ja yläosasta 5cm etäisyydellä takaosan levystä. Eli epäsäännöllinen kolmio. Päätyyn luukku ja takaosaan 5-10cm etäisyydelle toinen teräslevy estämään lämpösäteily seinään. Seinä palamatonta kivimateriaalia. Käytännössä koko matka olisi siis tulipesää.
Kiviä laitetaan kaltevalle osuudelle ja päälle verkko pitämään kivet kurissa. Nuohous haastavaa.

AnssiKo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1 377
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #9 : 05.11.2016-11:37 »
Pähkäilin joskus mimmone kiuas ois näppärä, tollei käänteispalo ylöspäin taitaa kuumentaa kivet/lieden turhankin kuumaksi jos liekki yltää ylös asti.

Samalta pohjalta itteki miettiny. Tossa sun ratkaisussa pistää silmään hiilipatjan ripustus varastopesän kattoon. Tuotekaasun veto läpi hehkuvan hiilipatjan on yks käänteispalon kait aika olleellista asioista.
60-luvun torppa, Ariterm City 25+ (30 kW nim., 'hifikattila' aka 'torso'), λ-näyttö, puskurina 2.4 m³ modattu puolihybridivaraaja. Hienosäädöstä kahdessa piirissä huolehtii bivalenttisuntit, Ouman EH-800+tsi-sisäanturi ja EXU-800+tsi-sisäanturi. Specu-dataa tarjoaa RasPi, OneWire ja TaloLogger Pi

AnssiKo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1 377
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #10 : 05.11.2016-11:42 »
Itsellä oli iki-kiukaan itsetehty kopio ja alkoi mietityttää miksi tuliputki hehkuu punaisena ja hormiin menee turhan kuumaa kaasua.

Parasta muutoksessa oli puumäärän väheneminen ja toiseksi parasta hormin ylikuumenemisen välttäminen. Plussana saunassa saa nyt älyttömän hyvät löylyt kun kivimassaa on paljon niin miedomminkin lämmitetystä kiukaasta irtoaa löylyä eikä se ns. kyykisty.

Viranomaismääräyksistä omatekemän kiukaan suhteen en tiedä mutta eiköhän yleisimmin saunapalot johdu joko kiukaalle pudonneista pyykeistä, kiukaalle unohdetuista saaveista tms. tai hormipalosta. Harvemmin taitaa syttyä kiukaan lähellä olevat rakenteet. Hormipalo on yleinen ja siksi mielestäni on hyvä jos savukaasuista otetaan lämpö mieluummin saunaan kuin tungetaan se harakoille.

Sulla oli onneks tiilihormi, joku T600 elementtihormiki olis voinu olla tossa jo kovilla, ennen modausta!  :o

Muutamia vuosia takas uusia torppia palo aika tiuhaan. Ku tutkivat juttua, kävi ilmi, et elementtihormi ja paksu yläpohjan eriste nostivat pitkän polton jälkeen hormin vieressä eristeiden sisällä puutavaran itsesyttymislämpöihin, ja yli. Hormin eristeiden lasittuminen tais olla kans yks osatekijä. Tosta on kyl ollu enempi juttua tälläkin foorumilla.
60-luvun torppa, Ariterm City 25+ (30 kW nim., 'hifikattila' aka 'torso'), λ-näyttö, puskurina 2.4 m³ modattu puolihybridivaraaja. Hienosäädöstä kahdessa piirissä huolehtii bivalenttisuntit, Ouman EH-800+tsi-sisäanturi ja EXU-800+tsi-sisäanturi. Specu-dataa tarjoaa RasPi, OneWire ja TaloLogger Pi

Tuappi

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 7
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #11 : 05.11.2016-11:45 »
Hieno toteutus. Itselllä tuli mieleen katiskakiuas, jossa olisi useampi pienempi suora tuliputki kivien seassa alhaalta ylös, jotka sitten yhdistyvät yhteen ylhäällä irtohatussa, jonka avulla saa vaikka nuohottua putket. Kaverilla ainakin tuommoinen kamiina toimii paljun lämmittimenä tehokkaasti. Kiukaassa voisi toimia helpommin, kun ei tarvitse olla vesitiivis.

Tuossa voi olla että tuliputket menee liian suoraan hormiin. Vaikka niitä olisi useampi niin silti lämmönsiirto pystyputkessa on huonompaa kuin vaakasuoraan kulkevassa. Itse suunnittelin alun perin sellaista että putket lähtisi tulipesän päältä mutta kiertäisi sivuille ja alas jotta lämpö ehtisi siirtyä paremmin kiviin. Vähän niin kuin takoissa on yläpalotila josta savukanavat kulkee alas jotta lämpö saadaan paremmin talteen.

Naureskelin jossain vaiheessa EU:n suunniteltuihin direktiiveihin kiukaan hyötysuhteiden määrittelemiseksi mutta kun vertailin takan hyötysuhdetta entiseen kiukaaseeni, kävin pohtimaan, onko järkeä kantaa hirmu määrä puita saunaan ja työntää lämmöt taivaalle vai saisiko ne siirtymään tehokkaammin saunaan. Vaikka puita saa ilmaiseksi, pitää ne silti kaataa/pilkkoa, pinota kuivumaan ja lopulta siirtää puuvarastoon. Ja kun sauna lämpiää usean kerran viikossa, puiden kulutuskin oli aika runsasta.

varikonniemi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 581
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #12 : 05.11.2016-12:22 »
Kun katsoo kaupallisten kiukaiden ohuita peltejä, ymmärtää miksi niitä kiukaita pitää uusia vähän väliä. Itsellä on tulipesä 7mm terästä ja tuliputki 4-5mm joten ei ihan heti pala puhki.

Ei kaikki marketin tekeleet ole viallisia jo suunnittelupöydältä ;) Esim. legend 240 omaa 10mm materiaalipaksuuden katossa ja etummaisessa jälkipalotilassa.
VIGAS 40 Lambda / Laddomat 21-60 @ 78^c / 4,2m^3 varaaja

savonhumu

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 383
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #13 : 05.11.2016-13:30 »
Juu kyllä legendissä on materiaalipaksuutta mutta puita palaa kyllä rutosti että saa kylpemislämpöihin ja tiilihormikin tuntus lämpeevän aika paljon pitemmän saunasession aikana. Itellä ollu 240legendi "ajossa" nyt pari vuotta ja toisinaan tuntuu että liian kauan menee lämmittämiseen enneku irtoo löylyä, varsinki jos puun liisääjinä toimii keskenkasvuset jolloin lisäysväli saattaa joskus vähän venyä. Nykyään menee 1.5h enneku saa kunnolla löylyä ja ettei ala jäähtymään liikaa kylpemisen aikana. tuo aika on vähän turhan pitkä arki-iltana lämmittämiseen varsinki kun sauna lämpee 5krt/vk

Omavalmiste ajatuksissa täälläkin eli saatampa joskus tekasta uuden ytimen tuohon legendin häkin sisään kuhan menee terpeeks hermo tuon nykysen "nuhapumpun" kanssa. Ens hättään pitäs kattoo äskettäin käyneen nuohoojan jäliltä että oiskoon tuolla vielä putsattavaa ja latoa kiviä harvempaan/vähemmän niin josko alkas puiden kulutus ja lämmityksen pituus vähenemään. Löylyistä ja kiukaasta muuten ei oo rumaa sanottavaa eli kun on kiukaan saanu kuumaks niin mukavaa löylyä piisaa ja kylmääkin vettä voi heittää kiukaalle aika huoleti ja paljon ilman että tehot loppuu..
« Viimeksi muokattu: 05.11.2016-13:35 kirjoittanut savonhumu »
Hitaasti mutta epävarmasti.

kahe

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1 200
    • Pannuhuoneen mittaukset
Vs: Kiukaan tekeminen itse / teettäminen
« Vastaus #14 : 05.11.2016-13:53 »
Massa ottaa aikaa lämmetäkseen enemmän. Tämän saman huomasin, kun vaihtoi kattilan lähes tuplat painavampaan. Metallimöykky ottaa lämmitäkseen reilusti enemmän aikaa. Pikkukiuas lämpiää nopeasti, mutta terävät ovat lämmöt löylytellessä ja hiipuu myös nopeasti. Kestoiässä se sitten näkyy, mutta itse olenkin valmis vaihtamaan mobiilisaunan kiukaan, Harvia M1, parempaan jonkun vuoden päästä. Tuo Legend mallina sopisi modattuna myös.