Kirjoittaja Aihe: Isohko savupiippu  (Luettu 12399 kertaa)

perde

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 139
Isohko savupiippu
« : 10.11.2016-10:16 »
Morjens. Eli suunnitelmissa on ollut rakennella järeähkö lämpölaitos jo useamman vuotta, eikä nyt ihan olla toteutusvaiheessa vieläkään (entisiä lainoja yritellään ensin maksella pois, eli tämä projekti aloitellaan tod.näk 1.5 vuoden päästä) mutta suunnittelua on piisannut ja yritän nyt saada täältä apuja tuon savupiipun kanssa. Kattilaksi olisi tulossa näillä näkymin Atmos DC 100 tai muu vastaava 100kw käänteispalokattila isolla varastopesällä. Varaajatilavuutta tod.näk. aluksi 6000L ja rakennusvaiheessa jätetään pannariin tilaa, jos myöhemmin haluaa lisätä vielä kapasiteettia. Koko höskä tulee vanhan navetan toiseen päätyyn, johon tulee myös puuvarasto. Kysymys kuuluu, että mistä tuollaiseen laitokseen saa järkevästi savupiipun? Valmispiiput tuossa kokoluokassa maksaa maltaita, eikä 300mm sisähalkaisijalla olevia tahdo löytää mistään. Riittäisiköhän 250mm? Atmoskin ilmoittaa kattilan savupiipulle vain vaadittavan paine-eron (35Pa), mutta sitä käyttäen piipun dimensioiden laskemiseen ei ainakaan oma järki riitä. Nuo netissä olevat laskurit (chimney draft calculator) antaa jotain ihan omiaan, todennäköisesti siksi, etten osaa niitä käyttää.

Piippu tulisi näillä näkymin rakennuksen ulkopuolelle (eli kattilalta noin metrin vaakaveto ulos ja siitä sitten piippu ylöspäin) oman anturan päälle. Tuolle kattilalle pitäisi kait olla jotain 300mm sisähalkaisijaltaan oleva piippu? Pituutta tulee piipulle joku 8-9m että yltää navetan harjan yli. Olen mietiskellyt vaihtoehtoja, että jos tekisi itse. Jos jostain saisi sopivaa rosteriputkea vaikka metrin tai kahden pätkissä, voisi ympärille kyhätä vähän eristystä ja pellittää koko höskän. Käytössä olisi myös mankeli ja pari kaveria ketkä tuon hitsaamisen osaa, joten voisi mankeloida vaikka levystäkin nuo putkielementit ja hitsata kasaan, mutta siinä alkaa olla jo työtä. Lisäksi joku varmaan telineen tapainen piipun luo ylös pitäisi tehdä nuohousta varten.

Joku kertoili aikoinaan myös eräästä isännästä, joka oli tehnyt sisäputken rosterista tai hapokkaasta ja ulkovaipan vanhoista betonisista rumpuputkista tai pienistä kaivonrenkaista, väliin oli vissiin laitettu sitten jotain eristettä...

Ratkaisuehdotuksia otetaan vastaan ja omia savupiipputuotoksia voi myös esitellä, jos jollain vastaavaa kokoluokkaa löytyy :) Kiitos! Liitteenä mahtava kuva havainnollistamaan tuota piipun asettelua.
Orligno 200 80kW & 3x 1900l varaajat

varikonniemi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 581
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #1 : 10.11.2016-10:42 »
Riippuu kattilasta mikä riittää. Esim vigas 100kw riittää 200mm. Jos pelkkä paine ero on mainittu niin sitten minimi piipun koko on sama kuin kattilan ulostuloliitäntä. Tämäkin nyrkkisääntö toki sovellettavissa tapauskohtaisesti, omassa 40kw kattilassa on sama 200mm ulostulo kuin 100kw mallissa joten päätin että tuskin haittaa jos sen 180mm piippuun tunkee.

Tästä 1600 euroon rosteri piippu 200mm 9,6m: https://torujyri.ee/en/200300/267-double-walled-chimney-200300mm-96m.html harmi ettei niillä ole 250 tai 300 vaihtoehtoja.
« Viimeksi muokattu: 10.11.2016-11:00 kirjoittanut varikonniemi »
VIGAS 40 Lambda / Laddomat 21-60 @ 78^c / 4,2m^3 varaaja

perde

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 139
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #2 : 10.11.2016-12:05 »
Joo tuota katselin itsekin ja kun niiltä pyytelin tarjousta koko lämmityskeskuksen kamoista, niin tuota piippua olivat siihen tarjonneet. Tuon DC 100:sen perässä on 250mm hormiliitäntä, eli sellanen pitäs varmaan ettiä.
Orligno 200 80kW & 3x 1900l varaajat

AnssiKo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1 377
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #3 : 10.11.2016-14:19 »
Mispäin maailmaa kohde sijaitsee? Saattais olla aihio saatavilla, mut eipä tollasen torven perässä nyt kovin montaa sataa kilsaa jaksa tehdä ketunlenkkiä.

Pannun osalta päätöstä tuskin kantsii lyödä viel lukkoon. Kehitys kehittyy, ehkä Atmoski pääsis jo lambada-ajalle.
60-luvun torppa, Ariterm City 25+ (30 kW nim., 'hifikattila' aka 'torso'), λ-näyttö, puskurina 2.4 m³ modattu puolihybridivaraaja. Hienosäädöstä kahdessa piirissä huolehtii bivalenttisuntit, Ouman EH-800+tsi-sisäanturi ja EXU-800+tsi-sisäanturi. Specu-dataa tarjoaa RasPi, OneWire ja TaloLogger Pi

perde

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 139
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #4 : 10.11.2016-14:35 »
Kohdehan sijaitsee Itäisessä Suomessa, Joensuun kupeessa, näppärästi pitkän ajomatkan päässä Suomen jokaisesta kaupungista.
Orligno 200 80kW & 3x 1900l varaajat

perde

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 139
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #5 : 10.11.2016-14:40 »
Niin ja noihin lambda-kattiloihin ei ole tullut pahemmin tutustuttua. Kaipa ne ihan toimivia värkkejä on, joskin joskus pistin merkille, että hinta nousee aika rajusti lambdattomaan malliin verrattuna. En tiedä saako sille hinnalle sitten riittävästi vastinetta, kun puuta kyllä riittää mitä polttaa ja en ihan niin vihreä kuitenkaan ole, että sillä perusteella tollaisen hankkisi. Jos on laukoa faktoja lambdan puolesta niin voi toki listata tähän tai linkata johonkiin ketjuun, jossa niitä on käyty läpi :) Itse en ole asiaan vihkiytynyt.
Orligno 200 80kW & 3x 1900l varaajat

AnssiKo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1 377
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #6 : 10.11.2016-14:46 »
Kohdehan sijaitsee Itäisessä Suomessa, Joensuun kupeessa, näppärästi pitkän ajomatkan päässä Suomen jokaisesta kaupungista.

No just. Ei oikein onnaa. Mut eiköhän jostain aihio löytyis, mikäli päädyt omaan tuotantoon.
60-luvun torppa, Ariterm City 25+ (30 kW nim., 'hifikattila' aka 'torso'), λ-näyttö, puskurina 2.4 m³ modattu puolihybridivaraaja. Hienosäädöstä kahdessa piirissä huolehtii bivalenttisuntit, Ouman EH-800+tsi-sisäanturi ja EXU-800+tsi-sisäanturi. Specu-dataa tarjoaa RasPi, OneWire ja TaloLogger Pi

AnssiKo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1 377
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #7 : 10.11.2016-14:52 »
Niin ja noihin lambda-kattiloihin ei ole tullut pahemmin tutustuttua. Kaipa ne ihan toimivia värkkejä on, joskin joskus pistin merkille, että hinta nousee aika rajusti lambdattomaan malliin verrattuna. En tiedä saako sille hinnalle sitten riittävästi vastinetta, kun puuta kyllä riittää mitä polttaa ja en ihan niin vihreä kuitenkaan ole, että sillä perusteella tollaisen hankkisi. Jos on laukoa faktoja lambdan puolesta niin voi toki listata tähän tai linkata johonkiin ketjuun, jossa niitä on käyty läpi :) Itse en ole asiaan vihkiytynyt.

Lambadaa on kyllä käsitelty tääl ihan sanaharkkaan asti. Toisten mielestä se on kallis, hankala, epävarma ja heti rikkoutuva moderni hössötys. Toinen näkökulma on et se takaa hyvän ja tasaisen hyötysuhteen läpi koko polton, huolettoman polton ilman pannarivisiittejä, vähemmän nuohottavaa ja on muutenkin hieno juttu. Arvaat varmaan kumpaan leiriin lukeudun.  ;)

Sikäli kumma, et taitaa lambadaversioiden hintaero kasvaa pannutehon noustessa. Ihan sama ohjainboksi, anturit ja todnäk toimilaitteetki riittää niissä isommissaki. Jos isompi hintaero perustuu isompaan hyötyyn?  :D

Jos Suomeen tulee joskus puun pienpolttoa EU-tason vaatimuksilla koskevat lait, ni sen jälkeen kaikki antiikkiset ylä- ja alapalopannut häviää markkinoilta, ja lambada alkaa olla enempi perusvaruste ku lisähilpe. Voi verrata Saksan markkinoihin, siellä on jo ne tiukemmat vaatimukset voimassa.
60-luvun torppa, Ariterm City 25+ (30 kW nim., 'hifikattila' aka 'torso'), λ-näyttö, puskurina 2.4 m³ modattu puolihybridivaraaja. Hienosäädöstä kahdessa piirissä huolehtii bivalenttisuntit, Ouman EH-800+tsi-sisäanturi ja EXU-800+tsi-sisäanturi. Specu-dataa tarjoaa RasPi, OneWire ja TaloLogger Pi

varikonniemi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 581
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #8 : 10.11.2016-15:06 »
Lambda ilman muuta. Vaikka palamisen säätö onnistuisi hyvin kun on vipuja rassaamassa, mitä tapahtuu kun tilanne kattilassa muuttuu etkä ole paikalla?

Jos työ on kattilan valvominen niin lambda on turha, jos kattilan oletetaan tuottavan lämpöä itsekseen niin se on oiva varuste.


Onko ensimmäistäkään keskustelijaa täällä joka on kertonut lambdan hajonneen?
VIGAS 40 Lambda / Laddomat 21-60 @ 78^c / 4,2m^3 varaaja

AnssiKo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1 377
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #9 : 10.11.2016-15:18 »
Onko ensimmäistäkään keskustelijaa täällä joka on kertonut lambdan hajonneen?

Onhan noita vaihdettu, ei nyt sentää jatkuvasti. Käytetäänhän noita hakekattiloissaki. Normi laajakaistalambada maksaa alle satkun, varaosa/erikoiskumma lambada voi olla sitten sen kaks satkua tai jopa yli, välistä vedetyn katteen määrästä riippuen. Yleensä noi voi korvata toisillaan, kummin päin sit haluaaki.

Kyllä ilman lambadaakin tulee toimeen, mut kun sen makuun on päässyt, ni tuskin seuraava kattilakaan olis ilman. Ittellä vasta lambadanäyttö, ja tarve automaattisäädölle on kyllä musta ilmeinen.
60-luvun torppa, Ariterm City 25+ (30 kW nim., 'hifikattila' aka 'torso'), λ-näyttö, puskurina 2.4 m³ modattu puolihybridivaraaja. Hienosäädöstä kahdessa piirissä huolehtii bivalenttisuntit, Ouman EH-800+tsi-sisäanturi ja EXU-800+tsi-sisäanturi. Specu-dataa tarjoaa RasPi, OneWire ja TaloLogger Pi

VPJ

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 899
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #10 : 10.11.2016-15:25 »
Varmaan saa Torujyrin kautta suurempiakin piippuja, kannattaa kysyä.

Tai sitten:
http://www.hemeltron.fi/terassavupiipput

Lambdat 1-,2-,3-,4-johtoiset ja laajakaistat ovat tulleet minulle tutuksi 20 vuoden aikana, siksi en sellaista pelännyt vaan nimenomaan halusin sellaisen. Puukattilan itsevalmistettu ohjaus kävi mielessä mutta tarkemmin tutustuttiin
systeemiin niin totesin valmiin lambdakattilan hankinnan järkevimmäksi. Onneksi on käytettävissä kavereita
joilla on kokemusta maailmanlaajuisesta hiukkastutkimuksesta.

Juu ja olen rikkonut lambdoja, kapea- ja laajakaistoja, mutta en puukattilassa.
« Viimeksi muokattu: 10.11.2016-15:27 kirjoittanut VPJ »
Attack DPXL 25, Schiedel 250mm x 6150 mm Attack AS800K Akva 1000solarplus Ouman EH800B EXP 800 ja TMR/SP
Tyhjiöputket 70x1900mm  84 kpl
Aurinkopaneelit (sähkö) odottaa asennusta.
"Päiväkoti" Attack SLXL30, RST 154mmx6000mm+Akva Nero 2000 l+300 l, EH800B ja TMR/SP, Tp 20 kpl

vesimies

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 301
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #11 : 10.11.2016-17:14 »
Itse ostin Saksasta ruostumattoman piippusarjan, saksassa tehty ja eristetty piippu. Olen ollut todella tyytyväinen laatuun. Itsellä vaan 180 piippu mutta näkyy löytyvän myös 300 ja jatko-osia ym voi ostaa tarpeen mukaan.
https://www.ofen.de/edelstahlschornstein-doppelwandig-dw-300-mm-x-5-2-m-edelstahlkamin.html?c=125

Muukalainen

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 124
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #12 : 11.11.2016-17:47 »
Vähän samaa probleemaa mullakin.
Tänä päivänä taitaa tuo piippujen tekeminen olla jo luvan varaista? Ihan ite ei ehkä kannata ruveta tekemään jos esim palokarkaa ku varsinkin on rakennuksen sisällä. Voi joutua vakuutus yhtiön kanssa napit vastakkain?.

Vedan valmistaja tekee piippuja ja gookkelilla hakee lähimpiä valmistajia. Noita metrin pätkissä tehtäviä pikkasen karsastan varsinkin kun isompaa ja korkeempaa haet. Riittävästi pituuta niin ei tarvii sutarillekkaan rappusia värkätä. Toissa kesänä nostettiin 18m korkia 350mm piippu. Tuli 500Kw kattilan jatkeeksi. kattila hoitaa 32 kuution kuivuria ja maatilan lämmitystä muuna aikan esim eristämätöntä riihirakennusta ;D. oli siinä kahdella kirvesmiehellä askaretta talon oman väen lisäksi kun hakekeskuksen lisäksi pykästiin tuo kuivuri kompleksikin pystyyn. Hakevaraston toinen sokkelikin oli liki 5 m korkia ja siitä vielä hallia nostettiin  4,5m rupes räystäs oleen hulppean korkealla.Hakehallin harja korkeus oli yli 12m pohjan mitat 11m*17m on siinä puuliiterillä kokoa  ;D  ja kuivurin huiteli 20 m korkeudessa.

Ite ny saikulla  ja hyvin jos käy niin vois itelle ruveta värkkään jotain joutessaan. Kattiloita,piippuja ja varaajia katellu ja vähän alustavaa laskelmaa tehny. niin itelle 200mm reiällä oleva harkkopiippu olis kustannus tehokkain.Siihen saa laittaa enintään 90 KW kattilan ja ite ajatellut 80 KW kattilaa. Halvimmillaan 10000 € sais kattilan, varaajat 8m3 ja piipun hommattua.

Niin ihan uudisrakennus. Vanhan aittarakennuksen kupeesta puretaan vanha puuliiteri ja korjaillaan kallellaan olevat pilarit aittojen alta samalla. Vanhan paikalle lämmin tila ulkomitoiltaan 6m*5m korkeutta 3,5m. Varaajat laitetaan tänne. Lämpö ei ole kesällä ongelma ku emme tarvii niitä lämpimän veden tuottoon. Kupeeseen kattila huone sisämitoiltaa 4m*3m siihen kyllä pitäs saaha kattilan sopimaan.

Toinen vaihtoehto olis laittaa kattilahuone maan sisään. Vieressä 30m päässä mäen tömpyrä jossa jo vanha rehumonttu. Maan päälle ei tulis kuin1,5m korkea katto rakennelma maatkin ois valmiiksi kaivettu pois. harmi vaan kun tuo rehumonttu on pikkasen pieni niin pitäs tehdä uus valuharkoista. Puulogistikka hoidettaisiin kumipyörillä ja oven liukukiskoon rakennetulla telineellä. Tällä tavalla rukkasen jälkiä halkoihin tulisi koosta riipuen 2-4 kertaa kannolta pesään. Kantamista ei yhtään. Vaikka Kroppa sanoo työ sopimuksen irti niin tuo nuppi rullaa.

 Perde kantsii miettii miten se halko logistiikan hoitaa sinne kattila huoneeseen se on koko homman työläin ja ikävin vaihe, Kattilahuoneen rakentaminen ei maltaita maksa,  vaikka niin että pelkkä kattila huone pihalle ja varaajat sinne navettaan ja se puuvarasto muuhun varasto käyttöön. Helpotat sitä puurylläkkää hemmetisti jos  pääset samaan logistiikkaan kuin sakarif omassa projektissaan. Mulla ois ihan hyviä vastaavan tyyppisiä rakennuksia, mutta ovat yli sadan metrin päässä asuinrakennuksesta.

peteri

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 81
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #13 : 11.11.2016-20:20 »
Itsellä oli aluksi tarkoitus tehdä kattila rakennus vanhaan navetta rakennukseen, mutta teinkin kokonaan erillisen joka on 8 metrin päässä navetta rakennuksen heinäladon päädystä ja puut ovat siellä seinän takana. Tässä uudessa rakennuksessa on 50kw atmos  ja 3000 litran varaaja ja 400 paisunta ja tilaa on hyvin pystyis jos olis tarvetta niin kasvattamaan varaaja tilavuuttakin  puut menee itsellä parhaiten 2 klapikärryllä niin saa toinen kärryllinen lämmetä siellä rauhassa. Ja palovaatimuksia tuolla ei ole kunhan suoja etäisyydet täyttyy 1 kipsillä seinät ja katto, ukko mitat tuolla on 4m x 4m tulihan tuolle hintaa kattiloineen ja rakennuksineen jotain 18-19 tonnia mutta saapahan poltaa puuta
120m2 + lämpökeskus 21M kanaalia atmos 50gsx 3000akva, ouman 800, paisari 400l.

Muukalainen

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 124
Vs: Isohko savupiippu
« Vastaus #14 : 12.11.2016-09:59 »
Siisti  :)

Periaatteesa se ei tarviis kuin pienen pelti kopin, mutta ei taida elektroniikka tykätä kylmästä? Glykoli kattilaan ja vaihtimella varaajiin niin vois jäädä kylmilleen reissun aikana.

Itse kans mietin tuota erillis ratkaisua Pihan yleis ilmeeseen sopii paremmin yhtenäinen rakennus kanta kuin pikku tönöjä siellä täällä. ja on ihan piha piirissä.
« Viimeksi muokattu: 12.11.2016-10:08 kirjoittanut Muukalainen »