Kirjoittaja Aihe: Sähkönsiirron ihanuus ja tilanteen purkaminen  (Luettu 5242 kertaa)

jarppi

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 45
Minulle sattui sähkötapaturma joulukuussa. Olin matkoilla joulukuussa ja laitoin vuosien jälkeen sähköpatterit päälle. Sattui aivan helkkaristi lompakkoon ja koko suun ympäristö kramppasi huulien kiristyessä viivaksi.

Sähkönsiirron tilanne on asiakkaiden kannalta täysin kestämätön. Tulevaisuus näyttää vielä synkemmältä. Katainen tai puoluetoimisto ei ole valmis kuittaamaan laskunlähettäjän nimenvaihdoksesta minulle syntynyttä yli 1000 euron vuotuista lisäkulua (kaksi kulutuspaikkaa).

Periaatteessa paras siirtoverkkojen hallintamalli on osuuskunta, kun päättäjät ja maksajat ovat samoja henkilöitä. Hyvänä kakkosena on yhteiskunnallinen omistus. Yhteiskunnallisen omistuksen ongelmana on se että poliitikot eivät malta pitää näppejään irti hunajapurkista. Kunnalliset energiayhtiöt, vesilaitokset yms. alkavat tulouttaa ”voittoja” ja näin päästään piiloverotukseen.

Minä mietin miten sähkönsiirron onneton tilanne voitaisiin purkaa. Energiamarkkinavirastosta ei siihen ole. Sijoittajat myyvät verkkoliiketoimintaa toisilleen muutaman kierroksen tuplautuvin myyntihinnoin ja näin verkkoon on investoitu myös tuplasti. Tietenkin tuottovaatimus myös kohoaa samalla. Yhdysvalloissa purettiin Standard oil ja Bell system antitrust säännöksillä. Suomessakin kartellit ovat lainvastaisia. Tosin yhtiöiden purkaminen ei suomessa auta tilannetta, koska ison mulkun tilalla monta pikkunilkkiä, ei ole yhtään parempi vaihtoehto. Eli rakenteita pitää muuttaa. Poliitikkojen virhe on niin megalomaaninen, ettei sen korjaaminen onnistu ilman päällekkäistä infrastruktuuria ja kuluja, mutta nykytilanne ja sen jatkaminen on vielä kalliimpaa.

Ensimmäinen erikoinen tilanne on se että kuluttajilta vaaditaan ja on vaadittu liittymismaksua liittymän perustamiseen. Tilanne on melko lailla sama jos ostaisit avaimet käteen omakotitalon, mutta et voi saada itsellesi omakotitaloa. Vaan asumisliittymän, jota et omista ja jonka talkkarin hommat hoitaa liittymän rakentanut taho täysin mielivaltaisella laskutuksella ilman kilpailutusmahdollisuutta.  Tuo ei menisi läpi,  ja onko se edes kilpailulain mukaista ?

Tosiasiallisesti kuluttajat ovat maksaneet siirtoverkon ensimmäiseen sähkönsiirto alakeskus pömpeliin asti. Näiden johtojen omistus pitäisi siirtää kuluttajille tai vaihtoehtoisesti siirtoyhtiön kuuluisi palauttaa liittymän perustamismaksut. Jokaisella kuluttajalla ei ole erikseen omaa johtoa alakeskukseen vaan ne haarautuvat alemmalla tasolla naapurien välillä. Tähän kohtaan tarvitaan voittoa tavoittelemattomia osuuskuntia ja osuuskuntien peruskirjassa pitää ehdottomasti kieltää yhtiöittäminen. Alakeskuksesta lähteviä johtoja hallinnoi osuuskunta.

Osuuskunta voi ostaa talkkaripalvelut kilpailuttamalla toimijat aivan samoin kuin sähkönsiirtoyhtiöt. Osuuskunta voi myös tuoda alakeskuksen viereen sähköntuottamiseksi energia kontin (Afrikassa ja Intiassa näitä käytetään), vetää johdon valtakunnan runkoverkkoon, ostaa siirtopalvelu sähkönsiirtoyhtiöltä, vetää piuhan energiayhtiöön pitkällä sopimuksella ehkä jopa yhteistyössä sähköyhtiön kanssa, tehdä jonkun osakkaan maille varsinainen energiantuotantolaitos tai ostaa sähkö joltain osakkaalta joka tekee sähköä jonkun sortin tuotantolaitoksella. Varmaan edellä mainittujen keinojen yhdistelmä on oikea ratkaisu.

Suurin ongelma on säätövoima. Osassa sähkönhankinta tapoja säätövoima probleemi voidaan siirtää johtoa pitkin pois osuuskunnalta. Ongelma ratkennee osuuskuntien välisillä siirtojohdoilla, kulutuslaitteiden kauko-ohjauksella ja ääritapauksessa ilmaa lämmittämällä sähkönjakopisteen yläpuolella. Sähköä voi tulla liikaa jos ja kun aurinkopaneelit yleistyvät.

Huoltovarmuus ei varmasti ole nykyisin vaadittua 99,99999% tasoa, mutta siitä pitää tinkiä ja mielellään tingitäänkin, kun vaihtoehtoinen todellisuus on jo täällä. Alun pitäen lankapuhelimilla oli hätäpuheluiden vuoksi joku tällainen vaatimus, mutta nyt ihmiset ovat siirtyneet matkapuhelimiin jotka ovat tässä suhteessa todella huonoja. Ihmiset ostavat Toyotoita vaikka Rolls royce tulee korjaamaan hyytyneen auton tietyssä tuntimäärässä missä päin tahansa maailmaa. Bahco tekee hyviä työkaluja, mutta kansa käyttää Motonetin kiinalaisia jakoavaimia. Kaikkeen tähän on syynsä. 

Pähkäilijä

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2 518
Vs: Sähkönsiirron ihanuus ja tilanteen purkaminen
« Vastaus #1 : 08.02.2019-14:01 »
Hups, karkas politikoinnin puoilelle, ylläpito poistakoon jos ei sovi foorumille.
http://www.puulammitys.info/index.php?topic=72.msg200;topicseen#msg200
seuranta

Akvaterm 3000 rintsikka - 140 m2 - 2003 Arimax 240 - Automix 10 - 25.4.2017  Stropuva S40 - 13.6 jälkeen sarjassa Rapla metallin 1100 litrainen varaaja.  Paisarit 200 + 300 litraa ja 6.8 m2 aurinkoseinää.

tuomas

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 83
Vs: Sähkönsiirron ihanuus ja tilanteen purkaminen
« Vastaus #2 : 08.02.2019-15:27 »

Tämä kirjoitushan on pieni paha siihen verrattuna, kun Suomen siirtoverkko myytiin nimeämainitsemattoman hallituksen toimesta ulkomaalaisomisteiselle pörssiyhtiölle, jonka Suomen kansan veronmaksajat maksoi aikanaan kantaverkon rakentamisen kulut. Olipahan ennekuulumaton supesryöstö Suomalaisilta veronmaksajilta.

jarppi

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 45
Vs: Sähkönsiirron ihanuus ja tilanteen purkaminen
« Vastaus #3 : 08.02.2019-16:23 »
Ei p..le multa on mennyt täysin ohi siis Finngrid on myös menetetty. Mä olisin toivonut että uhkaus on parempi kuin toteutus ja olisi riittänyt että tekee vain 10% uutta johtoa. Olisi pelotusvaikutuksella saanut siirtoyhtiöiden hinnoittelun takaisin tähän todellisuuteen. Nyt synkkeni tulevaisuus käpyjen imeskelyksi kynttilänvalossa.

AnssiKo

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 1 377
Vs: Sähkönsiirron ihanuus ja tilanteen purkaminen
« Vastaus #4 : 08.02.2019-16:56 »
Tämä kirjoitushan on pieni paha siihen verrattuna, kun Suomen siirtoverkko myytiin nimeämainitsemattoman hallituksen toimesta ulkomaalaisomisteiselle pörssiyhtiölle, jonka Suomen kansan veronmaksajat maksoi aikanaan kantaverkon rakentamisen kulut. Olipahan ennekuulumaton supesryöstö Suomalaisilta veronmaksajilta.

Ei p..le multa on mennyt täysin ohi siis Finngrid on myös menetetty. Mä olisin toivonut että uhkaus on parempi kuin toteutus ja olisi riittänyt että tekee vain 10% uutta johtoa. Olisi pelotusvaikutuksella saanut siirtoyhtiöiden hinnoittelun takaisin tähän todellisuuteen. Nyt synkkeni tulevaisuus käpyjen imeskelyksi kynttilänvalossa.

Ei nyt tarvi Jarppi sentään ihan epätoivon alhoon vajota, tolla tietämyksen taapertajalla vaan on taas kerran puurot ja villat sekaisin.

https://www.fingrid.fi/palvelut/fingridin-asiakkaat/kuluttajatietoa/kantaverkkosiirron-osuus-sahkolaskussa/

https://www.fingrid.fi/sivut/sijoittajat/osakkeet-ja-osakkeenomistajat/ <- Lyhyesti: Ei suoraa omistusta ulkomaisilla yhtiöillä.

Edelleen, kun lasketaan kantaverkko pois siirtoverkosta, paikallisten verkkoyhtiöiden ahneus näyttää entistä ikävämmältä.

60-luvun torppa, Ariterm City 25+ (30 kW nim., 'hifikattila' aka 'torso'), λ-näyttö, puskurina 2.4 m³ modattu puolihybridivaraaja. Hienosäädöstä kahdessa piirissä huolehtii bivalenttisuntit, Ouman EH-800+tsi-sisäanturi ja EXU-800+tsi-sisäanturi. Specu-dataa tarjoaa RasPi, OneWire ja TaloLogger Pi

vilhos

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 218
Vs: Sähkönsiirron ihanuus ja tilanteen purkaminen
« Vastaus #5 : 18.02.2019-23:24 »
Hei

Minä luulen että siirtohinnat putoaa kun ovat kaivaneet noita piuhoja maan alla. Toisaala ovat kyllä hyviä keksimään uusia maksuja.

Terv Kajaan Koutaniemi

jolla

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 873
    • charts
Vs: Sähkönsiirron ihanuus ja tilanteen purkaminen
« Vastaus #6 : 19.02.2019-07:50 »
Hei

Minä luulen että siirtohinnat putoaa kun ovat kaivaneet noita piuhoja maan alla. Toisaala ovat kyllä hyviä keksimään uusia maksuja.

Terv Kajaan Koutaniemi

luulo ei ole tiedon väärtti
tiedän, ettei ne putoa ja tietysti perustelen:
siirtohinnalla ei voi kilpailla, siis miksi vapaaehtoisesti pudottaa hintoja

otetaan vielä esimerkki, väliaikainen auton käyttömaksu
Lämpimänä 152m² + lämpökeskus 36m², kanava 30m, Hogfors vuodelta -66, Akva 4000, Ouman EH-80, 32 kpl 270W pv-panelia 13° etelään kiinteästi
seurantaa http://www.puulammitys.info/index.php?topic=457.0

tuomas

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 83
Vs: Sähkönsiirron ihanuus ja tilanteen purkaminen
« Vastaus #7 : 19.02.2019-10:32 »
Sähkön siirtohintaa monopolin suhteen ei toteuteta ainakaan hintaa alentamalla se on varmaa. Jos ei mitään järjellistä selitystä eivät keksi, niin takavuosina korottivat siirtohintaa sillä perusteella että sähkönkulutus on laskenut. Siirtoverkon hoidossa käytetään nykyään mahtavaa kalustoa, esimerkiksi helikoptereita, joidenka työtuntihinta on mojova.

att57

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 123
Vs: Sähkönsiirron ihanuus ja tilanteen purkaminen
« Vastaus #8 : 01.03.2019-12:41 »
Olipa kerrankin paikallisen sähköyhtiön asikaslehdessä jotain positiivista luettavaa. Ovat aloittaneet keskijännitejohtojen raivaamisen puista vapaaksi. Linjaa raivataan 560 km parissa vuodessa. Nopea ja kustannustehokas menetelmä säävarmaksi saattamiseen.
Varmaan em. menetelmäkin aiheuttaa siirtohintoihin korotuspaineita, mutta vain murto-osan siitä mitä maakaapelointi olisi aiheuttanut. Siirtohinta tällä hetkellä veroineen 5,85 snt/kwh, saa nähdä miksi muuttuu.
Attack DPX 25 Profi, Esbe VTC 511, Jäspi ovaali 1800 l, tyhjiöputket 63 kpl

Pähkäilijä

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2 518
Vs: Sähkönsiirron ihanuus ja tilanteen purkaminen
« Vastaus #9 : 01.03.2019-19:57 »
Olipa kerrankin paikallisen sähköyhtiön asikaslehdessä jotain positiivista luettavaa. Ovat aloittaneet keskijännitejohtojen raivaamisen puista vapaaksi. Linjaa raivataan 560 km parissa vuodessa. Nopea ja kustannustehokas menetelmä säävarmaksi saattamiseen.
Varmaan em. menetelmäkin aiheuttaa siirtohintoihin korotuspaineita, mutta vain murto-osan siitä mitä maakaapelointi olisi aiheuttanut. Siirtohinta tällä hetkellä veroineen 5,85 snt/kwh, saa nähdä miksi muuttuu.

Liekö sama yhtiö (ISS?) joka pisti miettimään että 250 metrin matkalle hakataan hehtaari avohakkuuta ja metsämaa jätetään tuottamattomaksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole pakkolunastus vaan maanomistajille tarjotaan mahdollisuutta - veikkaan että aika harvat tarttuvat tarjoukseen hakkuuttaa metsiinsä 40 metriä leveää johtokatua 20 kilovoltin linjalle.
http://www.puulammitys.info/index.php?topic=72.msg200;topicseen#msg200
seuranta

Akvaterm 3000 rintsikka - 140 m2 - 2003 Arimax 240 - Automix 10 - 25.4.2017  Stropuva S40 - 13.6 jälkeen sarjassa Rapla metallin 1100 litrainen varaaja.  Paisarit 200 + 300 litraa ja 6.8 m2 aurinkoseinää.

Jämä-Julle

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 60
Vs: Sähkönsiirron ihanuus ja tilanteen purkaminen
« Vastaus #10 : 01.03.2019-20:39 »
Tuohan on ihan viksun kuulonen vaihtoehto että hakataan riitävän levee ura jos linjalla muuten on vielä käyttöikää muutama vuosikymmen. En tiedä minkälaisia korvauksia maksavat mutta jos itelle tarjottas täyskasvusen tukkimetän puuston hehtaarihinta siitä että pidetään johtokatu auki ni ottasin kyllä. Eihän sitä täyskasvusta tukkisatoa pääse joka isäntä kuitenkaan puimaan ja mitään ei saa mukaan ni kasvattakoon perikunta joulukuusia siinä linjalla. Pääsevät nopeemmin vielä puuta myymään.

Kyllä ihmettelin tässä kylällä kun tienvarresta pellonreunalta laitetaan johdot maahan. Ei siihen mikään puu olis kaatunu, maajussien jankkureista ja salaojitushankkeista saattaa ennemmin häiriöö tulla mutta on varmaan mukavan helppo paikka laitta kiintiömetrit maahan.
Maga MA49-3000l varaaja- 180 neliötä 120 vuotiasta hirsipirttiä