Kirjoittaja Aihe: Keskustelufoorumista  (Luettu 33041 kertaa)

ev3449

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 830
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #60 : 06.10.2014-09:38 »
Ihan ensimmäisenä on todettava että foorumin tekevät kirjoittajat, ei yksi tai kaksi, vaan kaikki yhdessä.

Olisi hienoa jos satunnaisia tilanteita varten löytyisi aktiivinen "valvoja" joka linjauksillaan voisi auttaa foorumia ja foorumilaisia kehittymään toimivampaan ja rakentavampaan suuntaan, mutta myös toimisi foorumin siivoojana/järjestelijänä.

Näin ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä ole, joten foorumin toimivuuden kannalta on erityisen tärkeää että jokainen noudattaa OMALLA kohdallaan asetettuja sääntöjä, hyviä käyttäytymismalleja ja käyttää järkeä myös suurempi kokonaisuus mielessään. Ja ennen kaikkea kunnioittaa toisia foorumilaisia.

Yksi iso asia joka on todettu toimivaksi sisarfoorumillakin on oman kommentointi aiheen avaaminen varsinaisesta asia-aiheesta. Otsikolla KOMMENTOINTI: "varsinainen aihe"  johon voi halutessaan kertoa esim. mielipiteensä varsinaisen aiheen kiinnostavuudesta/tarpeellisuudesta, omalla kohtaa ajankohtaisuudesta jne. varsinaisesti käsiteltävään asiaan ulkopuolelta, kommentointi. Jos asia riittää omaksi aiheekseen voi toki myös avata uuden varsinaisen asia-aiheen. Näin yksittäiset aiheet pysyisivät paremmin asiasisältöisinä. Hyvänä nyrkkisääntönä voisi toimia kysymys, auttaako kirjoitukseni ulkopuolista lukijaa saamaan lisätietoa otsikon mukaisesta aiheesta. Jos ei, laita kommentointiin.

Yleisesti foorumilla on mahdollisuus toimia valtavana tiedon ja ajatusten välittäjänä/kokoajana. Tällaisenaan kuitenkin jo nytkin foorumilta löytyvä tieto hukkuu meidän oman toimintamme seurauksena kaiken kohinan sekaan. Muutaman vuoden kuluttua kaikki kerätty tieto on täysin käyttökelvottomassa muodossa sekoittuneena suomi24- tyyliseen mielipiteiden heittelyyn ja vääntöön.

Tällaisenaan foorumi palvelee kovin pienen, vakiintuneen joukon tarpeita lähinnä ajanviettopaikkana, eikä esim. puulämmitystä vakavasti harkitseva joko löydä hakemaansa tietoa tai viihdy foorumilla kovinkaan pitkään. Täältä, puulämmittäjistä saatu kuva ei ole ylpeyttä herättävä ja pahimmillaan vaikuttaa negatiivisesti ihmisten saamaan kuvaan kyseisestä lämmitysmuodosta yleisemminkin.
40kW "viritelty" alapalo Högfors vm. 1981, 3000 l varaaja, patterilämmitys. ~10t/vuosi.

Setämies

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 170
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #61 : 06.10.2014-22:59 »

Aluekohtaiset moderaatorit ovat yleinen ja toimiva toimintamalli. Pitävät jutut linjassa ja turhan kohinan minimissään. Moderaattorien pitää tietenkin nauttia foorumi kansalaisten luottamusta, ja toimia puolueettomasti.

Näin ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä ole, joten foorumin toimivuuden kannalta on erityisen tärkeää että jokainen noudattaa OMALLA kohdallaan asetettuja sääntöjä, hyviä käyttäytymismalleja ja käyttää järkeä myös suurempi kokonaisuus mielessään. Ja ennen kaikkea kunnioittaa toisia foorumilaisia.

Jokin yksinkertainen 'huomautuskeino' pitäisi olla, pelkkä sääntö toimii huonoiten juuri niiden kohdalla joitten niitä eniten pitäisi noudattaa. Toisaalta kaikilla suomalaisilla on kokemusta siitä kun sääntelystä tulee itsetarkoitus, sitä tuskin kukaan haluaa.

Yksi iso asia joka on todettu toimivaksi sisarfoorumillakin on oman kommentointi aiheen avaaminen varsinaisesta asia-aiheesta. Otsikolla KOMMENTOINTI: "varsinainen aihe"  johon voi halutessaan kertoa esim. mielipiteensä varsinaisen aiheen kiinnostavuudesta/tarpeellisuudesta, omalla kohtaa ajankohtaisuudesta jne. varsinaisesti käsiteltävään asiaan ulkopuolelta, kommentointi. Jos asia riittää omaksi aiheekseen voi toki myös avata uuden varsinaisen asia-aiheen. Näin yksittäiset aiheet pysyisivät paremmin asiasisältöisinä. Hyvänä nyrkkisääntönä voisi toimia kysymys, auttaako kirjoitukseni ulkopuolista lukijaa saamaan lisätietoa otsikon mukaisesta aiheesta. Jos ei, laita kommentointiin.

Sisarfoorumi ei ole tuttu, enkä sitä oitis löytänytkään.

Epäilenpä, että käytännössä tuo toimii ainakin alkuun tottumattomille (ml. allekirjoittanut) huonosti, ja asia hajoaa ennemmin tai myöhemmin kahteen ketjuun, jotka molemmat alkavat elää omaa elämäänsä.

Yleisesti foorumilla on mahdollisuus toimia valtavana tiedon ja ajatusten välittäjänä/kokoajana. Tällaisenaan kuitenkin jo nytkin foorumilta löytyvä tieto hukkuu meidän oman toimintamme seurauksena kaiken kohinan sekaan. Muutaman vuoden kuluttua kaikki kerätty tieto on täysin käyttökelvottomassa muodossa sekoittuneena suomi24- tyyliseen mielipiteiden heittelyyn ja vääntöön.

Helmien suodattaminen ja lukitseminen kunkin alueen ketjulistan alkuun auttaa tuossa. Se voi tarkoittaa myös hakemistoketjuja, joissa on linkkejä hyviin ja informatiivisiin ketjuihin. Silloin tietoa löytyy helposti, eikä se uppoa n:nen sivun syvyydelle.

Tällaisenaan foorumi palvelee kovin pienen, vakiintuneen joukon tarpeita lähinnä ajanviettopaikkana, eikä esim. puulämmitystä vakavasti harkitseva joko löydä hakemaansa tietoa tai viihdy foorumilla kovinkaan pitkään. Täältä, puulämmittäjistä saatu kuva ei ole ylpeyttä herättävä ja pahimmillaan vaikuttaa negatiivisesti ihmisten saamaan kuvaan kyseisestä lämmitysmuodosta yleisemminkin.

Samaa mieltä. Täällä on toki pääosin avuliasta väkeä, ehkä jopa muutama joskus liiankin avulias. ;)
Tietoa pitää kuitenkin tarjota ilman taka-ajatuksia.

Juhani

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 700
  • Puuhulluutta jo toisessakin polvessa...
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #62 : 08.10.2014-21:07 »
Kommentoin täällä kommentointia.

Muutaman vuoden foorumilla roikuttuani kommentointikokeilut näyttää sekavalta. Jutut pirstaloituu kahteen eri
paikkaan, itse aiheeseen ei juuri viestitelläkkään vaan keskustelua jatketaan tuolla kommentoinnin puolella.

Mielestäni ei kovin vakuuttava systeemi.

Kastelli 1,5 krs 177m2 540m3, at puolilämmin heikoilla eristeillä 40m2/95m3, vesikiertoinen wirsbo lattialämmitys.
Nunnauuni Ulla 2 duo takkaleivinuuni 2200kg (72kw)
Iki orginal 200kg puukiuas.
Attack 35kw DPXL Lambda, Oventrop latausyksikkö, 2000L akvaterm varaaja.
Mitsu Fh35(jäähdytykseen)

ev3449

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 830
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #63 : 08.10.2014-21:21 »
Kommentoin täällä kommentointia.

Muutaman vuoden foorumilla roikuttuani kommentointikokeilut näyttää sekavalta. Jutut pirstaloituu kahteen eri
paikkaan, itse aiheeseen ei juuri viestitelläkkään vaan keskustelua jatketaan tuolla kommentoinnin puolella.

Mielestäni ei kovin vakuuttava systeemi.

Totta. Yhden ketjun kohdalla on tähän asti toiminut kuten tarkoitus: yösähkö & varaava... eli vars. ketjua ei vielä olla sotkettu...
40kW "viritelty" alapalo Högfors vm. 1981, 3000 l varaaja, patterilämmitys. ~10t/vuosi.

Kattilakalle

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 107
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #64 : 08.10.2014-21:21 »
Omasta mielestäni erillinen komenttiketju on paikallaan seurantapäiväkirja- ja projektikertomus tyylisissä aiheissa.

Näin itse asia pysyy mielestäni paremmin kasassa ja komenttiosiossa saa kysyä/väittää/esittää kritiikkiä/kehua/neuvoa vapaasti.
Orligno 200 25kW, 2x1000l varaaja 6kW-vastuksella, ILA15-ilmalämmitys, puukiuas ja hella, takka. Mitsu fh 25 ILP, Talo: rv 1982, n.130m2

Setämies

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 170
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #65 : 08.10.2014-21:23 »
Omasta mielestäni erillinen komenttiketju on paikallaan seurantapäiväkirja- ja projektikertomus tyylisissä aiheissa.

Näin itse asia pysyy mielestäni paremmin kasassa ja komenttiosiossa saa kysyä/väittää/esittää kritiikkiä/kehua/neuvoa vapaasti.

Juurikin näin, vapaaseen keskusteluun tuo käytäntö ei sovellu yhtä hyvin.

ev3449

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 830
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #66 : 08.10.2014-21:31 »
Onko ideoita miten suppeissa aiheissa pysyttäisiin aiheissa? Esim. tuo jälkiasennus lambda ohjaus.
40kW "viritelty" alapalo Högfors vm. 1981, 3000 l varaaja, patterilämmitys. ~10t/vuosi.

Kattilakalle

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 107
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #67 : 08.10.2014-22:21 »
Onko ideoita miten suppeissa aiheissa pysyttäisiin aiheissa? Esim. tuo jälkiasennus lambda ohjaus.

Itse näen, että tämä on enemmän ja vähemmän jokaisen keskusteluun osallistujan käsissä, aloittajasta lähtien.

Itselläni on esim. paha tapa kysyä yhdessä viestissä liian monta asiaa yhdellä kertaa. Tämä johtaa helposti keskustelun haarautumisiin ja muutaman vastauksen jälkeen homma plössähtää käsiin.

Jo yksittäinen vastaaja voi ohjata keskustelua rakentavasti oikeaan suuntaan. Tämä toimii valitettavan helposti myös toisin päin.

Räikeimmissä tapauksissa tarvitaan moderaattoria ja tämä foorumi kyllä kaipaisi mielestäni hieman aktiivisempaa otetta joissain tapauksissa.
Orligno 200 25kW, 2x1000l varaaja 6kW-vastuksella, ILA15-ilmalämmitys, puukiuas ja hella, takka. Mitsu fh 25 ILP, Talo: rv 1982, n.130m2

varikonniemi

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 581
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #68 : 09.10.2014-20:46 »
Ihmettelin kovasti kun oltiin avattu kommentointi ketju minun projektiosion ketjulle. En ole koskaan nähnyt vastaavaa käytäntöä, ja pidän sitä sekavana.
VIGAS 40 Lambda / Laddomat 21-60 @ 78^c / 4,2m^3 varaaja

Kattilakalle

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 107
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #69 : 09.10.2014-20:53 »
Ihmettelin kovasti kun oltiin avattu kommentointi ketju minun projektiosion ketjulle. En ole koskaan nähnyt vastaavaa käytäntöä, ja pidän sitä sekavana.

Tämä on tietysti pitkälti makuasia. Erillinen kommenttiketju on kyllä muuallakin käytössä, esimerkkinä:
http://lampopumput.info/foorumi/index.php?board=61.0
 
Orligno 200 25kW, 2x1000l varaaja 6kW-vastuksella, ILA15-ilmalämmitys, puukiuas ja hella, takka. Mitsu fh 25 ILP, Talo: rv 1982, n.130m2

VPJ

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 899
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #70 : 10.10.2014-17:25 »
Ihmettelin kovasti kun oltiin avattu kommentointi ketju minun projektiosion ketjulle. En ole koskaan nähnyt vastaavaa käytäntöä, ja pidän sitä sekavana.
Uusi käytäntö minullekin.
Nyt pysyy projekti tekijän hallussa ja kommentit omassa, näyttää hyvältä :)
Attack DPXL 25, Schiedel 250mm x 6150 mm Attack AS800K Akva 1000solarplus Ouman EH800B EXP 800 ja TMR/SP
Tyhjiöputket 70x1900mm  84 kpl
Aurinkopaneelit (sähkö) odottaa asennusta.
"Päiväkoti" Attack SLXL30, RST 154mmx6000mm+Akva Nero 2000 l+300 l, EH800B ja TMR/SP, Tp 20 kpl

jiihuima

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 144
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #71 : 11.11.2014-22:45 »
Moro kaikille.

Minä niin toivon nyt hiukan ryhdistäytymistä. Ensimmäinen lähtökohta paskanpuhumisen puhdistumiseen tältä foorumilta on, että KUKAAN EI KIRJOITA YHTEENKÄÄN KETJUUN YHTÄÄN VIESTIÄ, JOTKA EIVÄT LIITY KETJUN AIHEESEEN. Jos jonkun ajatukset on kyseenalaisia, ne kumotaan asioina ja täts it. Vituttaa lukea näitä ihan pelkkää paskaa ja henkilökohtaisuuksia sisältäviä viestejä asiaketjuista. Ja mielestäni ei myöskään ole mikään ansio, jos kommentoi ihan jokaiseen ketjuun vain kommentoimisen ilosta tai kun on niin asiantuntijaolo. Miettikää siis hiukan ennenku kirjoitatte.

Kiitos ja anteeksi.

jiihuima

Arimax 35, Termovar 32 latauspaketti savukaasuanturilla, Jäspin sähköovali 2.4 ite hitsatuilla kattilayhteillä, 2 käyttövesikierukkaa, Metro 300L lämminvesivaraaja. Aurinkolämpöä 8m² tasokeräimillä ja lämmönvaihtimella. Rintamamiestalo ~150m². Puuta vuodessa ~20p-m³ + saunapuut.

savonhumu

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 383
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #72 : 11.11.2014-23:05 »
Moro kaikille.

Minä niin toivon nyt hiukan ryhdistäytymistä. Ensimmäinen lähtökohta paskanpuhumisen puhdistumiseen tältä foorumilta on, että KUKAAN EI KIRJOITA YHTEENKÄÄN KETJUUN YHTÄÄN VIESTIÄ, JOTKA EIVÄT LIITY KETJUN AIHEESEEN. Jos jonkun ajatukset on kyseenalaisia, ne kumotaan asioina ja täts it. Vituttaa lukea näitä ihan pelkkää paskaa ja henkilökohtaisuuksia sisältäviä viestejä asiaketjuista. Ja mielestäni ei myöskään ole mikään ansio, jos kommentoi ihan jokaiseen ketjuun vain kommentoimisen ilosta tai kun on niin asiantuntijaolo. Miettikää siis hiukan ennenku kirjoitatte.

Kiitos ja anteeksi.

jiihuima

Helppo olla samaa mieltä, vaikka ot:hen syylistyn toisinaan itsekkin!

Tällä palstalla on väkimäärän kasvaessa yks pikkuvika eli moderointi tai lähinnä sen puute! Kaikki kunnia Lämmittäjälle voorumin perustamisesta, mutta oliskohan aika "palkata" joku noheva hoitelemaan käytännön moderointia kun semmonen melkeen pakosta tällekki voorumille joskus tarvitaan tai homma sekkoo ihan täysin!
Itellä ei kummempaa hinkua hommaan ole, mutta onnistushan tuo ihan hyvin melkeen keltä vaan toisen nikin suojissa ja paljastumisen riskiä ei ole jos ei keskusteluihin lähde moden ominaisuudessa pahemmin puuttumaan vaan kirjottelee sillä vanhalla tutulla nimellään!

Lähinnähän tuo homma olis ns.roskan siivoilua ja viestien siirtoja paikasta A->B
Hitaasti mutta epävarmasti.

Höyrykattila

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 239
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #73 : 12.11.2014-00:28 »
Esimerkiksi Ubuntu suomen foorumilla Modet (useita sellaisia), joko poistaa tai siivoaa asiattomia kommentteja yllättävänkin herkästi, jolloin yleisilme foorumista säilyy yllättävänkin asiallisena - Jopa herrasmiesmäisena.

Mielestäni pienet Offtopicit piristää keskustelua - paitsi silloin kun trollilla on tarkoitus hakuisesti viedä keskustelun painopiste ihan toisaalle ja samalla sekoittaa alkuperäinen keskustelunaihe.

repa

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 265
Vs: Keskustelufoorumista
« Vastaus #74 : 12.11.2014-00:43 »
Hyviä pointteja kaikilla.

Itellä taipumus provosoitua ja repiä pelihousuja, jopa niin kovaa että erosin foorumilta.( jotain asiaa etsiessäni huomasin ettei onnistu jos ei ole jäsen, joten liityin uudestaan, matalammalla profiililla  :D )

Parasta moderointia on kun katsoo peiliin ennen kuin painaa lähetä-nappia. Foorumi on käyttäjiensä näköinen.

Monet täällä osaavat pysyä asioiden yläpuolella, me nuupit alamme helposti päteä ja viisastella.

Omakin toivomukseni on että foorumi pysyisi korkeatasoisena tiedonlähteenä sekä alotteleville puunpolttajille, että kokeneemmillekin.

Esimerkiksi Ubuntu suomen foorumilla Modet (useita sellaisia), joko poistaa tai siivoaa asiattomia kommentteja yllättävänkin herkästi, jolloin yleisilme foorumista säilyy yllättävänkin asiallisena - Jopa herrasmiesmäisena.

Ainahan se ketuttaa kun oma viesti poistetaan, kun olis tarkoitus trollata jotakuta mukamas tosi asiantuntevasti  ;D Tällaiset viestit vois koota johonkin lukittuun osioon (vrt. jalkapuu kirkonmäellä ) jossa ne näkyis muitten naurettavana,  muttet voisi niitä itse poistaa. Eiköhän itse sensuuri pikkuhiljaa kehittyis  :D

Mielestäni pienet Offtopicit piristää keskustelua - paitsi silloin kun trollilla on tarkoitus hakuisesti viedä keskustelun painopiste ihan toisaalle ja samalla sekoittaa alkuperäinen keskustelunaihe.
Samaa mieltä.