Kaikki vinkit otetaan kiitollisena vastaan...
Paljon hyviä vinkkejä on tainnut jo ketjuun kertyäkin, joten kirjoitan itse enemmänkin yleistä liibalaabaa.
Mielestäni homman toimintaan saattaminen vaatii useamman tekijän ymmärtämistä ja siksi ei tule myöskään suoraa vastausta kysymyksiin. Itse ei ole toki pakko asioita ymmärtää, mutta sen joka ”korjaukset” suorittaa on ymmärrettävä miten mikäkin toimii ja mihin muutokset vaikuttavat. Myös uuden järjestelmän toimintaan saattaminen ja jopa käyttö vaatii jonkinasteista perehtymistä ja asian opettelua.
Kaasutuskattilan ”polttoaine”, olipa se sitten alapalo tai käänteispalo, on puukaasu. Tämä siksi, että ~90% polttoajasta on kattilan tarkoitus polttaa muodostunutta kaasua. ”Taustalla” tapahtuu toki muutakin, kuten hiilen polttamista jolla on suuri merkitys kattilan toimintaan, mutta kattilan suunnittelu/toiminta perustuu kaasun polttoon.
Johtuen polttoaineesta ja tekniikan vaatimasta rakenteesta, vaihteluväli alipaineelle (ilmamäärille) ei ole yhtä suuri kuin poltossa jossa puukasan palaminen riittää toiminnan ylläpitämiseksi (yläpalo jne.).
Valtaosa kaasutuskattiloiden valmistajista käyttää vaadittavan alipaineen muodostamiseen sekä imuria, että hormin luomaa vetoa. Sanotaan valmistajan suunnitelleen optimaaliseksi toimintaympäristöksi esimerkin vuoksi pyöreinä numeroina esim. hormi 20Pa ja imuri 20Pa, eli 20+20=40Pa. Kaikki poikkeamat tästä vaikuttavat toimintaan, vaikkakin toiminta-alue saattaa olla kuten tässä esimerkissä 30-50Pa.
Yleisesti maailmalla vallitseva käytäntö alipaineen vakauttamiseksi valmistajan suunnittelemalle vaihteluvälille, on valita hormi niin, että sen minimiveto (helteellä jne.) on esim. 10Pa ja imuri toimii aina vakioteholla 20Pa jolloin aina ollaan yli minimiarvojen. Hormiin asennetaan vedonrajoitin rajoittamaan hormin maksimiveto esim. 30Pa. Näin varmistetaan, että veto ei missään vaiheessa alita vaadittua 30Pa tai ylitä maksimaalista 50Pa ja kattila toimii aina.
Ensiö- ja toisioilmansäädöillä voidaan tehdä hienosäätöä eri puulajien, pilkekoon, kosteuspitoisuuden sekä automaattiohjatuissa kattiloissa palon eri vaiheiden vaatimaan asetukseen. Vallitsevaan puhaltimen ja hormin yhteisesti muodostamaan ”vetoon” näillä ei kuitenkaan pystytä suoranaisesti vaikuttamaan.
Kysyjän tilanteessa, hormin ja imurin muodostaman alipaineen vakauttamiseksi on valittu täysin eri reitti. Hormissa vaihtelevan vedon vaikutusta kattilaan muodostuvaan alipaineeseen pyritään kompensoimaan muuttamalla imurin kierroslukua. Käytetään tässä esimerkissä samoja lukuja vaikka ne eivät 100% tilanteeseen pätisivätkään. Tarkoitus on siis pitää yllä alipaine 40Pa. Jos hormin veto laskee 10Pa, nostetaan imurin luoma alipaine 30Pa:iin (10+30=40) ja kun hormin veto nousee 30Pa, pudotetaan imurista teho 10Pa (30+10=40). Näillä edellytyksin on mahdollista toimia aina valmistajan suunnittelemassa ihannearvossa ja kattila toimii kuten suunniteltu. Ongelma muodostuu kun hormin vedon muodostama komponentti ylittää yksinään maksimiarvon, eikä imuri edes pysähtyessään pysty rajaamaan alipainetta valmistajan maksimiin (esim. hormi 60+ imuri 0 >50). Tällöin manuaalisäätöisessä kattilassa voi esim. savukaasun lämpötila nousta ja imuri tai hormi kärsiä vahinkoja tai koko polttoprosessi muuten häiriintyä.
Ideaalitilanne olisi rajata maksimit pois hormiin asennettavalla mekaanisella rajoittimella ja käyttää kierrosluvunsäätöä pitämään alipaine aina valmistajan suunnittelemassa.
Nuo kaksi eri vaihtoehtoista reititystä savukaasuille tuo joustavuutta asennukseen hormin vedon suhteen. Karkeasti voisi ajatella, että pidempi reitti (V1) suuremman vedon omaavalle hormille ja lyhyempi (V2) jos veto ei muuten riitä. Tuohan vaikuttaa savukaasun virtausnopeuteen/-vastukseen tuubeissa.
