Kirjoittaja Aihe: Puukiukaan muuraaminen.  (Luettu 18191 kertaa)

otto82

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 19
Vs: Puukiukaan muuraaminen.
« Vastaus #15 : 17.02.2014-19:47 »
Jes! Kerrankin on jotain saamassa valmiiksi ilman että täytyy jollain verukkeella projektia siirtää määrittelemättömään tulevaan ajankohtaan. Toki sauna on sellainen laitos, että ajaa prioriteeteissä melkein kaiken muun ohi. Muutama pikku juttu tuossa vielä on, kokeeksi polttelin muutaman paperin palan ja huomasin että tuosta rakosesta mistä "kesäpeltiä" säädellään (siinä luukun yläpuolella) tupruttelee vähän savua. Aikani siinä väitin itselleni että piipun vedon kyllä pitäisi hoitaa homma toiseen suuntaan, mutta tämän kokemusperäisen todisteen takia oli sitten pakko antaa periksi. Muutama pätkä vielä löytyy tuota keraamista narua, luulisi sillä onnistuvan kun vain saa sen sullottua tuon kuoren läpi niissä tulitiilissä olevaan rakoon. Jos ei, niin sitten täytyy kehittää joku kikka kolmonen.

Toinen pikkujuttu on sitten lauteet, alkuun ajattelin nakata samat vermeet takaisin, mutta vaimon mielestä ne ei ole oikein hyvät joten täytyy sitten tehdä uudet... Vielä täytyisi sitten viikon verran käristellä pienellä liekillä, sitten kiuas pääseekin ensimmäiseen tulikokeeseen. Onpahan ainakin aikaa tehdä ne lauteet. Viikonloppuna menen joka tapauksessa saunaan, oli lauteet tai ei.

otto82

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 19
Vs: Puukiukaan muuraaminen.
« Vastaus #16 : 22.02.2014-16:55 »
Jesh, ekat löylyt kiukaasta otettu. Onhan tuossa löylyssä melko erilainen tunnelma kuin aikaisemmassa peltikamiinassa. Toki kiuaskivillä pitää vielä hieman leikitellä, kokeeksi pesin takapihalta muutaman isohkon kiven tuonne kivitilan pohjalle. Tuolla kokoonpanolla kävi sillä tavalla, että ei varsinaisesti pihahtanut kertaakaan vaan löylyä tuli tasaisesti pikkuhiljaa. Hiki tuli ihan huomaamatta, 60 astetta oli saunan mittarin lämpö. Kenties seuraavaksi kerraksi voisi kokeilla pelkästään noilla pienillä kivillä, että mitä se sitten sanoo. Pari tuntia meni lämmitykseen, kun en uskaltanut ihan hirveää roihua pitää näin alkuun.

Tuli siinä lämmittäessä muuten vain mittailtua hieman lämpötiloja, kuori lämpeni noin 35-37 celciuksen lämpöön, luukun lähellä sitten vähän enemmän. Ja olihan se saunomisen tunnelma aika hyvä, mitä nyt keraamisesta tiivistenarusta pieni käry lähti. Mutta sekin kaikkoaa sitten aikaa myöten.

otto82

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 19
Vs: Puukiukaan muuraaminen.
« Vastaus #17 : 23.03.2014-21:36 »
No niin, kuukauden verran alkaa olemaan edellisestä kertomuksesta joten aika laittaa hieman dataa kiukaan käytöstä ja toiminnasta. Eli nyt on kiuaskiville löytyny hyvä setuppi, hormin viereen kasasin kaikki pienimmät kivet ja laidoille niitä isompia. Tästä on sitten seurauksena se, että kun siihen keskemmälle heittelee vettä niin saa melko kipakat löylyt aikaiseksi, reunalta kun kastelee kivet niin on sellainen höyrysaunamainen meininki, lämpöä tulee pikkuhiljaa. Vaimon mielestä tämä höyry efekti on se paras juttu, se kun ei tykkää oikein kovemmista löylyistä.

Lämmittäessä oon havainnu sellaisen ilmiön, että ensin parempi sauna lämmittää sinne 75-80 C lämpöön ja antaa jäähtyä alle 70 c. Sitten pitää lämpöä yllä muutaman kalikan avulla. Jotenkin vaan ilma kiertää paremmin ja löylytkin tulee mukavammin. Esim. tuo juttu kun lauteiden ala taso on hieman kiukaan reunaa alempana, niin tuolla yllämainitulla tavalla kun lämmittää niin ei jalatkaan palele.

Nyt täytyy painua takas saunaan. Kerrankin kun on yksin kotona ja omaa kohtuullisen varaston kylmää olutta, niin siitä on pakko ottaa kaikki irti. Jatketaan muista kiukaan vaikutuksista hetken päästä.

otto82

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 19
Vs: Puukiukaan muuraaminen.
« Vastaus #18 : 23.03.2014-22:51 »
Okei, löylyt löylytelty ja pesulla käyty. Toinen kiukaan muuraamisen tarkoitushan oli lämmön varaavuuden lisääminen. Eli kovemmilla pakkasilla ja tuulisilla keleillä voisi kiukaasta ottaa hieman lisälämpöä asuintiloihin. Meillä kun pesuhuoneeseen ja saunaan kuljetaan keittiön kautta niin lämpö siitä leviää kämppään aika kivasti. Ovia kun hieman jättää raolleen niin tulee yllättävän pitkään lämmintä saunasta asuintiloihin.

Tulen sammumisen jälkeen saunatilan lämpö tippuu suht nopeasti sinne 60 C hujakoille (siis silloin kun ovia pitää auki). Siitä sitte tippuu 40 C lämpöön  noin 3-5 tunnissa, riippuen kuinka kylmä ulkona on. Siinä neljässä kympissä pysyykin lämpö sitten aika kauan, vaikka pesuhuoneen ja saunan ovi olisi ihan apposen auki. Tuossa joku aika sitten kun oli se pakkasjaksokin vielä niin ovet kun jätti auki illan saunomisen jälkeen niin aamulla oli kämpässä vielä 22 C sisällä lämmintä (yleensä sisätilojen lämpö pakkasilla seilaa siinä 19-20 C välillä). Yhtenä iltana saunan jälkeen piruuttaan kokeilin ja otin patteriverkon pumpun pois käytöstä (kello oli noin 22) aamulla (kello kahdeksan) kämpässä oli vielä 19 lämmintä. Illalla oli pakkasta -10 ja aamulla -4. Joten ihan hyvin se varaavuuskin toimii.

Pari miinusmerkkiäkin toki on, olisi jo outoa jos näin ei olisi. Eli tuollalailla kun lämmittää että lämpö alkaa hieman tippumaan niin se raja on aika tarkka, missä kiuaskivet menevät jo hieman liian viileiksi. Kivien vaihtaminen uusiin voisi auttaa? Ties kuinka kauan edellinenkin asukas noilla kivillä saunonut. Toinen asia tietenkin sitten se, että jos ei tuolla tavalla ensin lämmitä korkeampaan lämpöön ja heiman jäähdytä, niin alkaa jalat palella löylyjen aikana. Tähän varmaan ratkaisuna on sitten niiden lauteiden korottaminen.

Tulipa siinä taas tekstiä, ehkä näistä jorinoista on apua jollekin joka samoja asioita ajattelee. Jos ei muuta niin sitten se, miten ei kannata tehdä :D
« Viimeksi muokattu: 23.03.2014-22:53 kirjoittanut otto82 »

Tuappi

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 7
Vs: Puukiukaan muuraaminen.
« Vastaus #19 : 23.12.2014-10:25 »
Mielenkiintoinen laitos. Miten nuo kivet oikein lämpiää? Onko tulipesän päällä metallinen levy vai mistä kivet saa tarpeeksi kuumuutta?

Ja toinen juttu; jonkin verran kun olen noita asunnon ilmanvaihto ja kosteusasioita selvitellyt, niin tuo saunan ovien aukaisu asuintiloihin saunomisen jälkeen on vähän fifty-sixty. Vaikka tilat ovat olevinaan kuivat (hetken kuivatuksen jälkeen), on lämpimässä ilmassa sitoutuneena enemmän kosteutta kuin normaalissa asuinlämpötilassa. Kuivahkon tuntuinen ilma sitten johdetan muualla asuintiloihin ja voisi kuvitella että se ei pitemmän päälle ole hyvä juttu.

Meillä aika moni tuttava/sukulainen/kaveri aukaisee pukuhuoneen oven viileään kellarikerrokseen saunomisen yhteydessä. Aina joutuu vähän ohjeistamaan, että se on aikamoinen kosteusmäärä joka siitä ovesta karkaa ja sitoutuu esim. varastossa oleviin tavaroihin, jne... Moni ei mieti koko asiaa, mutta joissain ikivanhoissa rintamamiestaloissa näkee mm. miten kellarin katto on saunan oven lähellä täynnä mustia pilkkuja.

otto82

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 19
Vs: Puukiukaan muuraaminen.
« Vastaus #20 : 24.12.2014-09:01 »
Mielenkiintoinen laitos. Miten nuo kivet oikein lämpiää? Onko tulipesän päällä metallinen levy vai mistä kivet saa tarpeeksi kuumuutta?

Ja toinen juttu; jonkin verran kun olen noita asunnon ilmanvaihto ja kosteusasioita selvitellyt, niin tuo saunan ovien aukaisu asuintiloihin saunomisen jälkeen on vähän fifty-sixty. Vaikka tilat ovat olevinaan kuivat (hetken kuivatuksen jälkeen), on lämpimässä ilmassa sitoutuneena enemmän kosteutta kuin normaalissa asuinlämpötilassa. Kuivahkon tuntuinen ilma sitten johdetan muualla asuintiloihin ja voisi kuvitella että se ei pitemmän päälle ole hyvä juttu.

Meillä aika moni tuttava/sukulainen/kaveri aukaisee pukuhuoneen oven viileään kellarikerrokseen saunomisen yhteydessä. Aina joutuu vähän ohjeistamaan, että se on aikamoinen kosteusmäärä joka siitä ovesta karkaa ja sitoutuu esim. varastossa oleviin tavaroihin, jne... Moni ei mieti koko asiaa, mutta joissain ikivanhoissa rintamamiestaloissa näkee mm. miten kellarin katto on saunan oven lähellä täynnä mustia pilkkuja.

Kivien alla on poikittain kolme valettua tiiltä (n.70*70mm). Niiden välissä sitten peltilevyt joista toisesta tuo hormi lähtee. Kivet on sijoitettu rosteriverkosta tehtyyn koriin, jotta pysyvät paremmin paikoillaan. Niin ja nuo peltilevyt on tiivistetty kuumankestävällä tiivistenarulla ja liimalla.

En ole enää nykyisellään ovia availlut, tuli sellainen huomio tehtyä että kun tuo sauna ja pesuhuone on joka puolelta tiiliseinän/betoniseinän ympäröimä, on paljon kätevämpää varastoida se lämpö noihin seiniin kuin suoraan huoneilmaan. Saunomisen jälkeen olen tulia pitänyt vielä tunnin pari (paitsi kesällä), saunan ja pesuhuoneen välisen oven olen jättänyt raolleen.

Tuo kosteus-asia on hyvä huomio, eikä kyllä itsellä tullut mieleen. Loppukesästä kuitenkin vierailulla kävi sisäilmatutkija vai mikä lie, eikä ainakaan silloin ollut mitään vialla.

savonhumu

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 383
Vs: Puukiukaan muuraaminen.
« Vastaus #21 : 24.12.2014-10:32 »
Ei kai se kosteus mittään vaivaa ainakaan talviaikaan tee millon on sisäilmat liika kuivia keskimäärin muutenki.. Tietenkään ei haittaakaan ole jos antaa saunan ja pesuhuoneen eka kuivahtaa pari tuntia ja sitten vasta raottelee ovia. Itellä tuo harvian legend240 on vielä aamullakin mukavan lämmin kun illasta on saunottu. Illalla ennen nukkumaanmenoa käyn laittamassa saunan oven selälleen ja pesuhuoneen ovi 10cm auki niin jäännöslämpö lämmittää mukavasti nuokin tilat pitkälle seuraavaan päivään :)

tuo kosteusongelma riippuu tietysti ilmanvaihdosta että hoitaako iv-kone/poisto liiat kosteudet ulos vai mennäänkö painovoimalla, jolloin tuo kosteus voi joskus muodostaakkin ongelmia. Ise pidän pakkaskeleillä pesuhuoneen ja kodarin ikkunaa aika hyvänä indikaattorina, eli jos ei mene huuruun kosteudesta/tiivisty kosteutta pintaan niin sillon homma on ok..
Hitaasti mutta epävarmasti.

Pähkäilijä

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 2 518
Vs: Puukiukaan muuraaminen.
« Vastaus #22 : 24.12.2014-15:52 »
Minäkin aikoinani tuuletin kosteuden ja lämmöt ulos. Nykyisin laitan ilmankuivaimen päälle kun lopetan. Se toimii sitä paremmin mitä suurempi suhteelilnen kosteus ja jäähtyvään pesuhuoneeseen tuo sattuu ku isä äitin selkään, suhteellinen kosteus on korkealla koko ajan lämpöjen laskiessa.
http://www.puulammitys.info/index.php?topic=72.msg200;topicseen#msg200
seuranta

Akvaterm 3000 rintsikka - 140 m2 - 2003 Arimax 240 - Automix 10 - 25.4.2017  Stropuva S40 - 13.6 jälkeen sarjassa Rapla metallin 1100 litrainen varaaja.  Paisarit 200 + 300 litraa ja 6.8 m2 aurinkoseinää.

otto82

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 19
Vs: Puukiukaan muuraaminen.
« Vastaus #23 : 21.05.2015-21:54 »
Päivitetäänpä hieman tilannetta, nyt kun on jotain kerrottavaa: Noin vuoden päivät kesti muurattu pesä kiukaassa, kunnes alkoi tuprauttamaan tiilien välistä. Liekö muurarissa sitten vikaa, kun ei tulilaasti ole pitänyt vaiko sitten liian kovassa käytössä. Mutta asiaan.

Tilanne siis löi päälle oikein urakalla, koska oli jo ennalta sovittu saunailtaa yms. muuta hyvin tärkeää ja peruuttamatonta. Tästä johtuen sitten päädyin kunnostamaan tuon vanhan peltikiukaan sydämen. Peltinen pesä siis sopi suurinpiirtein heittämällä tuon ulkomuurauksen sisälle. Luukun kehystä joutui hieman muokkaamaan ja takaseinään siis vaihtaa noin 250mm*250mm levy. Ynnä muuta pientä hitsattavaa. Näin jälkikäteen harmittaa kun ei tullut otettua saumoista kuvia, hyvin puolusti paikkaansa tuo fema-merkinen puikkohitsain. 3.25 puikkokin tuhisi ihan kiitettävän hyvin.

Nyt siis ensimmäinen kerta saunottu tuon muutoksen jälkeen. Sauan tietenkin lämpesi huippunopeasti, mutta entisen verrattuna ilmeni sellainen hyvä puoli että vaikka hiillos pesässä jo alkoi sammua, löylyä tuli kuitenkin vielä entiseen malliin. Mielestäni selvä plussa. Seuraavaksi ajattelin kokeilla hieman suuremmalla kivimäärällä, että mitä tapahtuu. Tavoitteena siis edelleen pitää tuo laitos jonkinlaisena varaavana lämmönlähteenä talvella.

Palaan asiaan kun taas on uutta raportoitavaa...

vauxhall1972

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 205
Vs: Puukiukaan muuraaminen.
« Vastaus #24 : 23.05.2015-23:52 »
Moro!

Onhan siinä tulilaastin kestossa aina pieni jännityselementti kun eihän se sido samalla lailla kuin normaali laasti tai betoni, mutta kyllä se siitä... Mitenkäs ne yp-kattilan päivityskokeilut menivät, mikä oli lopullinen rakenne, vai teitkö uuden kattilan?

Marko