Kun pesässä olevat puut lämpenevät yli 200c alkaa selluloosa kaasuuntumaan ja jos vetoa kuristetaan ei ilmaa riitä kaasujen polttoon. Mikäli kuristetaan ensiöilmaa kaasuuntuu vähemmän, toki toisiopuoleltakin jo pannussa menee ilmaa alas mutta suurin osa menee kasujen polttoon ja silloin ei kaasutettu puu karkaa palamattomana piipusta ulos. Lambdasäätöiset pannut säätävät siksi tulevaa ilmaa, ei lähtevää.
Jos kuristus tehdään pellillä niin, että ensiöilmaa kulkee paloon Xm
3/h tai jos sama kuristus tehdään kattilan ensiöilmaläppää kuristamalla, mikä ero tällä on palamiseen? Jos kattilasta löytyy erillinen, säädettävä reitti toisioilmalle, eikö tätä voida molemmissa tapauksissa säätää samalla tavoin?
Lambdalla säädetään toisioilmamäärää, tehoa eli kaasutuksen määrää ei sillä kaiketi säädetä. Ensioilmalla säädetään kaasutuskattiloissa teho (kaasutuksen määrä) ennalta määriteltyyn vakioon (savukaasun lämpötilan ja kattilalämmön perusteella)?
Kaasutuskattiloissa polttoaine on kaasu joka poltetaan annostelemalla kaasuun oikea määrä ilmaa suuttimessa. Kaasuttamattomissa kattiloissa polttoaine on palava puu? Mikä näissä määrittää tehon ja voidaanko sitä säätää muulla kuin polttoainemäärällä eli kerralla tulessa olevan polttoaineen pinta-alaan vaikuttamalla?
Miksi Suomessa ei käytetä vedon säätimiä/-rajoittimia vaikka ne ovat vakiovaruste kattiloiden kohdalla esim. Saksassa?