Terve!
UUden känteispalon kanssa on tietyt rutiinit syntyneet, isoja muutoksia palotottumuksiin ei juuri enää tule. Sytykkeitä en enää käytä yhtään, panen puut pesään ja nielusta alakautta toholla nopeasti tuleen ja annan palaa ylöskäsin kunnes savukaasut hiukan nousee, jonnekin 50 paikkeille. Nopea vilkaisu pesään ja jos savua on reippaasti ja liekkejä vilahtaa seassa, niin kääntö alaspäin ja lyhyt seuranta miten savujen lämpö nousee.
Nyt tein aika uuden havainnon, kun töistä tullessa varaaja on todella tyhjä lämmöstä, eli 20,30 ja 60 lämmöt. Siksi nostin säätöyksiköstä kokeeksi savujen sallitut lämmöt 245 asteeseen, että näkee miten kattila todella täydellä teholla vetää "ylämäkeen". Lisäksi eilen tein pikanuohouksen ja tuhkanpoiston eli lämmön talteenotto on parhaimmillaan. Se uusi ilmiö oli sulava ja sintraantuva tuhka. Eli ei tullut enää harmaata haituvaa palokouruun vaan keltaisena hehkuvaa mömmöä. Myös alapesän tulen ja lämmön huokaisu pani perääntymään kun kurkistin uteliaisuuttani sisään. Ajattelin että nyt mennään varmaan yli 40 kilowatin teholla ja ihan turhaan katson kuinka kovaksi palolämmön saa, eli lyhennänkö arinakivenkin ikää kun koko alapesän kivikouru näytti olevan punahehkussa?... Elikkä totesin että palolämmöt saa valtavan korkeaksi, tulin siitä tyytyväiseksi ja naputtelin 235 asteeseen sen maksimi savulämmön. Heti puhallin hiukan jarrutti ja teho putosi. taidan kohta pudottaa lisää, ehkä 225 asteeseen.
On jotenkin tuotava esiin puulämmittäjän huippufiilis kun ukona on 27 astetta pakkasta, kattila kirii kulutuksen edelle ja saa ladattua yöksi täyden latingin.. ilmaisilla puilla, jotka sai lirauksella bensaa ja hikisillä reissuilla metsään. Käänteisen mukanaantuoma tietoisuus puhtaammista savuista ja paremmasta hyötysuhteesta vaan lisää hienoa tunnetta. Nyt ei tunnu työltä eikä pakolta, vaan on mukava tunne kun töiden jälkeen panee tulet.Aika toistuvaa ja tasaisen samaa se puulämmitys on mutta jotenkin olen kai metsäläinen kun se vaan on niin passelia mulle.
